Rea Metsäkallio

Sihteeri / Sekreterare

 

Toimin huilunsoitonpettajana Tampereen seudulla, Pirkanmaan musiikkiopistossa sekä Pirkan musiikkiopistossa. 

Olen tehnyt musiikkipedagogilinjan jatkotutkinnon Tampereen konservatoriossa v. 2002 ja päivittänyt opintojani Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. 

Olen toiminut Tampereen huiluklubi ry:n puheenjohtajana vuodesta 2000 saakka. 

 

Olen uusi jäsen SHSn hallituksessa. Odotan innolla tulevia kuvioita ja yhteistyötä huilistien kanssa ympäri Suomen. Toivon että tulevalla kaudella huiluseuran toiminta tavoittaa entistäkin tehokkaammin koko Suomen huilunsoiton harrastajat ja ammattilaiset.