Suomen Huiluseuran Huilisti-lehden Lehtitoimikunta 

 

Riikka Suuronen, Päätoimittaja.

Olen opiskellut huilunsoittoa Helsingin Konservatoriossa, Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Santa Cecilia -konservatoriossa, Roomassa. Lisäksi olen opiskellut musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa sekä Barcelonan yliopistossa, josta valmistuin syksyllä 2016 tutkintonimikkeellä Máster en Música como Arte Interdisciplinar. Hurjan kuuloinen nimi, jonka suomenkielisestä vastineesta en ole itsekään varma! Tällä hetkellä työskentelen opintosihteerinä Helsingissä Käpylän musiikkiopistossa, tanssin flamencoa, ja haaveilen siitä, että ehtisin soittaa enemmän...


Lauri Toivio taittaa lehden sekä tarpeen tullen kuvittaa ja kirjoittaa. Paitsi graafikkona, hän toimii myös musiikkikustantajana, huilistina ja säveltäjänä.

 

 

 

 


 

Hanna Tissari. Olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta vuonna 2013, ja teen parhaillani kehittäjäkoulutuksen tohtorityötä Sibelius-Akatemian DocMus-osastolla. Opetan ja keikkailen eri puolilla pääkaupunkiseutua sekä soitan muun muassa erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.

 

 

 


Johanna Salminen on uusi toimikunnan jäsen. Hän toimii huilunsoiton opettajana Keski-Vantaan- ja BBG-musiikkiopistoissa sekä apulaisrehtorina Keski-Vantaan musiikkiopistossa. Orkesterikokemusta hän kartuttaa Sipoon Kamariorkesterin huilistina. 

 

 

 


Anna-Leena Rysä. Valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta vuonna 1995. Työurani aikana olen toiminut freelancerina ja viransijaisena eri orkestereissa (mm. Lohjan kaupunginorkesterissa sekä HKO:ssa) ja vuodesta 2000 huilunsoiton lehtorina Pakilan musiikkiopistossa. Lisäksi valmistuin keväällä 2017 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineena musiikkitiede. Huilisti-lehden toimitustyössä minua kiinnostavat erityisesti huilunsoiton historiaan liittyvät asiat.

 


Tiina-Kaisa Aro-Heinilä toimii lehden mainosvastaavana. Tiina-Kaisa opettaa huilunsoittoa Kankaanpään musiikkiopistossa ja Orivedellä Merikanto-opistossa. Opetustyön ohessa hän keikkailee ahkerasti, paitsi klassisen-, myös kevyen musiikin kokoonpanoissa.